Alkanut syksy toi kaksi traagista liikenneonnettomuutta ihan kotikulmille. Keskustelu liikennekulttuurista alkoi vilkkaasti Meilahdessa tapahtuneen pyöriäilijän menetymiseen johtaneen onnettomuuden jälkeen. Ja koulutytön surmaan johtanut kolari Mechelininkadulla pysäytti meidät monet miettimään keinoja parantaa koulumatkojen turvallisuutta.

Pääasiassa helsinkiläislapset kulkevat kouluun lihasvoimin. Kävely ja pyöräily ovat ylivoimaisesti tavanomaisimmat kulkutavat: kantakaupungissa 76% ja esikaupunkialueella 69% pienimmistä alakoululaisista joko kävelee tai pyöräilee koulumatkat.

Liikennekuolemat ovat vähentyneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, vaikka autoliikenne on samaan aikaan monikertaistunut. Kun 1960-luvulla Helsingissä kuoli noin 40 jalankulkijaa vuodessa, menehtyy nykyisiä jalankulkijoita liikenteessä keskimäärin neljä vuodessa. Suurin syy tähän on ajonopeuksien lasku.

Tilastot kuitenkin ovat aina vain tilastoja. Onnettomuuksien jälkeen monet kaupunkilaiset ovat peränneet meiltä valtuutetuilta nopeita ja yksinkertaisia toimia kouluteiden turvaksi.

Mechelininkadulla ylinopeudet ovat vähentyneet merkittävästi sen jälkeen, kun etelään suuntaavien nopeuksia alkoi mitata peltipoliisi. Moni onkin perustellusti kysynyt, miksei nopeusvalvontaa ole myös pohjoiseen päin.

Ajonopeuksia hillitsevät tehokkaasti myös hidasteet, kavennukset sekä nopeusnäytöt. Näitä kaikkia kaivattiin valtuutettujen toimesta syyskuun ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Samoin ehdotimme kaikkien koulujen välittömän ympäristön liikenneturvallisuuden kartoitusta. Esimerkiksi risteysten valo-ohjaukset on syytä saada kaikkialla kuntoon.

Oma kolmevuotiaani kulkee iloisena päivittäin Mannerheimintietä potkupyörällä päiväkotiin. Suojateille ei mennä ilman aikuisia ja opettelemme päivittäin eri liikennesääntöjä. Pikkuveli tulee vielä rattaissa perässä, vaikka halu päästä mukaan liikenteen sekaan on suuri. Itsellä saisikin jatkuvasti olla ne kuuluisat silmät selässä.

Liikennekasvatuksen merkitystä ei helsinkiläislasten kanssa voikaa liikaa korostaa. Mutta pelkkä kasvatus ei riitä, tärkeää on muistaa oikea ja toiset huomioon ottava asennne. Näinkin rakennamme kaikkia kunnioittavaa liikennekulttuuria.