Lehdistötiedote 14.9.2020

Yhden vyöhykkeen kertalippu HSL-alueella ottaa askeleen eteenpäin

Helsingin kaupunginhallitus käsitteli tänään Laura Rissasen (kok) aloitetta yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönotosta HSL-alueella. Helsingin kaupungin virkamiesten kanta esitykseen oli kriittinen, mutta kaupunginhallitus otti asiaan myönteisen kannan kaupunginhallituksen jäsen Daniel Sazonovin (kok) esityksestä. Tahtotila lisättiin Sazonovin esityksestä myös kaupungin lausuntoon HSL:n talousarviosta 2021.

Joukkoliikenne on saatava kaikkien ulottuville. HSL:n vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti kertalippujen hinnat suhteessa kausilippuihin nousivat. Etenkin ratikkalipun poisto johti kantakaupungissa satunnaisten matkojen kallistumiseen merkittävästi ratikkalipun hinnan noustessa 1,70 eurosta 2,80 euroon. Mutta myös vanhan Helsingin sisäisen kertalipun hintaan nähden korotus oli suuri. On hyvä, jos tätä eroa saadaan kohtuullistettua,” aloitteen tehnyt Laura Rissanen sanoo.

”Vyöhykeuudistuksessa poistunutta ratikkalippua on kaivattu laajasti. Olemme Kokoomuksessa halunneet vastata tähän toiveeseen ja laajentaa entisestään helsinkiläisten ja kaikkien pääkaupunkiseudulla asuvien mahdollisuutta tehdä edullisesti lyhyitä matkoja julkisella liikenteellä. Siksi esityksemme koskee kaikkia vyöhykkeitä. Olen tyytyväinen, että kaikki kaupunginhallitusryhmät tulivat tässä Kokoomuksen linjoille”, Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana toimiva Sazonov sanoo.

Sazonov esitti kaupunginhallituksen kannaksi, että ”HSL:n tulee edelleen jatkaa lipputuotteiden kehittämistä ja hinnoittelun selkeyttämistä. Tavoitteena on selvitysten kautta löytää malli, jonka kustannusvaikutukset eivät ole mittavat ja jonka vaikutus kestävien kulkumuotojen käyttöön on kokonaisuutena positiivinen. Näillä reunaehdoilla tavoitteena tulee olla yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönotto myös A, B ja C-vyöhykkeillä.” Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Rissasen aloitteessa tuodaan esiin, että lyhyitä matkoja tehdään myös muilla kuin raitiovaunulla. Ratikkalipun palauttamiseen ei sellaisenaan olekaan perusteita. Kokoomuksen mielestä lippujen hinnoittelun tulee kannustaa vakiokäyttäjien lisäksi myös satunnaiseen joukkoliikenteen käyttöön.

Rissanen ja Sazonov muistuttava, että lippujen hinnoittelulla on vaikutusta myös keskustan elinvoimaisuuteen. Nykyhinnoilla edestakainen ostosmatka esimerkiksi Käpylästä keskustaan kertalippua käyttäen maksaa pariskunnalta 11,20 euroa ja nelihenkiseltä lapsiperheeltä 14 euroa. Kun kauppakeskukset tarjoavat ilmaisen pysäköinnin, valitsee moni näissä tilanteissa autoilun.

Rissanen ja Sazonov toivovat, että seuraavaksi HSL ryhtyy tosissaan valmistelemaan asiaa:

 

”On kaikkien pääkaupunginseudun veronmaksajien etu, että HSL:n lippuvalikoima ja lippujen hinnat säilyvät kilpailukykyisinä.”

 

Lisätietoja:

Laura Rissanen, 041-5404505

****

Mitä mieltä olit artikkelista? Lisää ajatuksiani ja ajankohtaisia kirjoituksiani löydät blogin etusivulta.

1 Response

Leave a Reply