Uimareita Humallahden uimalassa

Kuntavaalikeskustelut käynnistyivät osaltani oikein kunnolla eilen, kun olin Kalasatamassa alkuillasta juttelemassa kaupunkirakenteesta ja aivan erityisesti juuri Kalasatamasta Sdp:n uuden kuntavaaliehdokkaan, ministeri Timo Harakan kanssa.

Keskustelusta voisi nostaa esiin montakin ajatusta. Kuten sen, että etenkin uusien kaupunginosien yhteisöllisyyden syntyyn on iso merkitys sillä, että palvelut tuodaan alueelle samaan tahtiin asukkaiden kanssa. Kun vanhemmat tapaavat lähipäiväkodin eteisessä ja koulun vanhempainilloissa, on huomattavasti helpompi jatkaa juttua leikkipuistossa tai lähikaupassa.

Kalasatamassa tässä on onnistuttu huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin esimerkiksi Arabianrannassa. Kalasataman peruskoulu on alueen sydän ja päiväkoteja on useampia. Muutenkin alue on hieno, kantakaupunkimaisessa rakentamisessa on onnistuttu saavuttamaan inhimillinen mittakaava ja tietty pikkukaupunkimaisuus.

Saimme yleisökysymyksiä siitä, milloin Kalasatamaan saadaan kirjasto ja uimahalli. Kirjastoa en uskaltanut luvata, vaikka alueesta lopulta tulee koti peräti 25 000 helsinkiläiselle. Varmasti asiaa tarkastellaan tulevina vuosina, mutta samalla totesin keskustelussa, että kirjaston tehtäväkin on viime vuosina muuttunut. Perinteisen lainaustoiminnan rinnalla kirjastot ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja ja olennaista onkin varmistaa, että Kalasatamassa on asukkaille avoimia tiloja. Näin myös on suunniteltu.

Mutta sitten se eilisen ahaa-elämys. Nimittäin uimala-kulttuurin paluu! Innostuimme molemmat Timo Harakan kanssa ajatuksesta, että Kalasataman rannoille saataisiin Allas-seapoolin kaltainen kylpylä. Eikös olisikin hyvä?

Helsingissä oli 1900-luvun alussa ainakin kahdeksan eri uimalaitosta. Ensimmäiset työväen uimalat oli rakennettu jo 1860-1870-luvuilla Siltavuorenrantaan ja Munkkisaarensalmeen (Tästä Aija Kaartisen artikkelista enemmän historiatietoa). Uimalaitokset jouduttiin sulkemaan yksi toisensa jälkeen rantavesien saastumisen myötä.

Yleisesti avoimia uimahalleja Helsingissä on tällä hetkellä 13, kesäisin Uimastadionin ja Kumpulan maauimalat ovat suosittuja. Jätkäsaaren Bunkkeriin rakennettavan uimahallin lisäksi ei tällä hetkellä ole muita uusia uimahalleja suunnitteilla. Uimarantojakin riittää, Kalasataman vieressä esimerkiksi Mustikkamaa.

Kauppatorin kupeen Allas on suosittu. Ajattelen itse, että samankaltaisia, ehkä vähän pienempiä, ympäri vuoden auki olevia merivesiuimaloita mahtuisi hyvin Helsinkiin, jos innokkaita yrittäjiä löytyy. Esimerkiksi juuri Kalasatamaan. Miksei muuallekin?  

:::

Jos sinulla on aikaa, kannattaa katsoa eilinen keskustelumme kokonaisuudessaan. Se löytyy esimerkiksi täältä.

***

Mitä mieltä olit artikkelista? Lisää ajatuksiani ja ajankohtaisia kirjoituksiani löydät blogin etusivulta.

1 Response

Leave a Reply