“Mennään, äiti, taas sinne kivaan museoon,” ehdotti kaksivuotiaani toukokuisena lauantaiaamuna. Hän tarkoitti Sederholmin talon Lasten kaupunkia. Harmillisesti jouduin tuottamaan pettymyksen, suuren suosion saavuttanut museo nimittäin sulki ovensa vappuna remontin vuoksi. Mutta onneksi kaupungissa riittää pienille menijöille puuhaa.

Lasten ja perheiden palvelut ovat olleet tämän valtuustokauden yksi kärkiteemoista ja syystäkin. Kertovathan tuoreet tilastot sen, että lapsiperheet ovat jääneet Helsinkiin. Etenkin alle kouluikäisten lasten määrä on kasvanut voimakkaasti jo useamman vuoden. Kun koko kaupungin väestönkasvu oli viime vuonna 1,4%, kasvoi 3-5-vuotiaiden määrä peräti 5,3%. Kaikkiaan alle kouluikäisiä helsinkiläisiä oli vuoden vaihteessa 1220 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pienet kaupunkilaiset tarvitsevat myös peruspalvelunsa. Etenkin lapsiperheiden sujuvan arjen kannalta keskisin palvelu eli päivähoito on ollut kovassa puristuksessa. Kaikille lapsille ei ole löytynyt hoitopaikkaa kodin läheltä. Tiedämme kaikki, että liian pitkät päivähoitomatkat venyttävät turhaan niin lasten hoitopäiviä kuin aikuisten työpäiviä.

Lapsimäärien kasvu on toistuvasti ennustettu liian pieneksi, mikä on johtanut päivähoidon alibudjetointiin. Kuluvan vuoden budjettiin tämä virhe saatiin vihdoin korjattua ja määrärahoja lisättiin. Ennusteita on myös jatkossa seurattava tarkkaan ja mitoitettava rahat lasten mukaan. Uusilla asuinalueilla on taas joustavasti pystyttävä perustamaan päiväkoteja heti perheiden muuttaessa, aluksi vaikka väliaikaisiin tiloihin.

Lapsiperheille suunnitellaan myös kokonaan uutta palvelua eli perhekeskuksia. Perusajatuksena on erottaa neuvolaverkko terveysasemista ja yhdistää saman katon alle muita lapsiperheiden paveluita kuten kotipalvelu, varhaisen tuen perhe- ja vauvaperhetyön sekä perheneuvolan ja lastensuojelun palveluita. Myös yhteistyö päiväkotien kanssa on tärkeää. Neuvolatoiminnan ja ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön rahoitusta nostettiinkin tälle vuodelle.

Stadissa on kliffaa olla snadi, kuuluu nyt rielun vuoden toiminteen varhaiskasvatusviraston tunnus. Se sopii hyvin myös ohjenuoraksi meille valtuutetuille. Tehdään kaikki töitä sen eteen, että Helsinki on myös jatkossa lapsiperheille hyvä paikka asua.

Leave a Reply