Kuntavaalien siirtymisen vuoksi kulunut valtuustokausi on ollut ennätyspitkä, 4, 5 vuotta.  Sen aikana on myös saatu paljon aikaan. Helsinki on selvästi parempi paikka asua kuin ennen.

Kommentoin asiaa suurimman ryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa Helsingin Sanomille tammikuussa. Valtuustokauden aluksi neuvottelimme koko kauden kattavan strategiaohjelman, jossa paitsi sovittiin Helsingin kehittämisen linjoista myös rahankäytöstä. Isoin uudistus aiempaan oli ns. tuottavuustavoitteen käyttöönotto.  Sovimme, että käyttömenojen reaalikasvu pidetään asukasmäärän kasvun mukaisena vähennettynä vuotuisella yhden prosentin tuottavuuden parantamisella.

Tuottavuustavoite on mahdollistanut palveluiden kehittämisen. Olemme saaneet samalla rahalla enemmän ja parempia peruspalveluita. Sitä vartenhan kunta on olemassa, päivähoitoa, koulutusta, terveyttä.  Hyvä on sekin, että suurin osa investoinneista on pystytty kattamaan velanoton sijasta veroilla tai myyntituotoilla.  On ollut hienoa huomata, että meidän kokoomuslaisten ohella muutkin suuret puolueet tämän tosiasian tunnustavat. Ihan aina ei asia nimittäin ole ollut näin.

Terve ja tarkka taloudenpito on tarpeen jatkossakin. Vain niin voimme varmistaa, että tulevaisuuden Helsinki on enemmän. Nimittäin kehitettävääkin riittää, ihan niissä peruspalveluissa ja niiden saatavuudessa ja saavutettavuudessa.

 

Leave a Reply