Kirjoitin viime keväänä Kallio-lehteen alla olevan kolumnin. Se on kovin ajankohtainen tänään.
Juttu tuli mieleeni varsin värikkäästi, kun aamulla avasin Hesarin ja huomasin, että jossain vielä salaisissa suunnitelmissa oltaisiin karsimassa kirjastoverkkoa. Tämä esitys ei siis ole missään poliittisissa pöydissä vielä ollut, tämä on hyvä huomata.
Itse olen suuri lähikirjastojen puolustaja. Oman nuoruuteni ne pelastivat. Kun ensin olin kalunnut Kannelmäen kirjaston loppuun, fillarilla pääsi hyvin Pohjois-Haagaan ja Malminkartanoon. JA jos niissäkään ei kirjoja riittänyt, aina pääsi junalla Pasilaan tai Rikhardinkadulle. Kun ensimmäisen luokan hiihtolomalla vihdoin opin lukemaan, aukeni taivas. Äitini mukaan raahasin päivittäin kassikaupalla kirjoja. Kirjastot ovatkin minulle yksi tärkeimmistä kuntapalveluista.
Laaja kirjastoverkko on siis ehdottomasti säilytettävä. Toki järkevää on miettiä nykyistä parempaa yhteistä tilankäyttöä esim. koulujen ja nuorisotilojen kanssa. Aina ei tarvitse olla omia seiniä.
Siis kauan eläköön kirjasto!
Kolumni Kallio-lehdessä 15.3.2009
Eläköön kirjasto!
Helsinkiläiset ovat ahkeria kirjaston käyttäjiä. Viime vuonna Helsingin kirjastoissa tehtiin 9,4 miljoonaa lainaa, 6,4 miljoonaa asiakaskäyntiä ja 6,6 miljoonaa verkkokäyntiä. Keskiverto helsinkiläinen lainasi vuoden aikana 16.5 teosta ja asioi kirjastossa 11,3 kertaa. Aika mittavia lukuja, vai mitä? Kirjastossa siis käydään noin kerran kuussa ja mukaan tarttuu yhdestä kahteen kirjaa.
Helsingin kaupunginkirjaston juuret ulottuvat vuoteen 1860, jolloin Helsingin Rouvasväen Yhdistyksen nuoret naiset perustivat Helsingin kansankirjaston. Ensi vuonna juhlitaan jo 150. toimintavuotta. Kaupunki on vastannut toiminnasta kokonaan vuodesta 1876 alkaen. Nimi muuttui kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi vuonna 1910. Sivukirjastoja perustettiin jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteissa. Oma Kallion kirjastomme ensimmäisten joukoissa vuonna 1889. Yhä käytössä oleva kirjastotalo on peräisin vuodelta 1912.
Nykyisin Helsingin kirjastoverkkoon kuuluu 36 kirjastoa, 2 kirjastoautoa, 1 lehtisali ja 11 laitoskirjastoa. Kirjastoverkkoa ei siis varsinaisesti tarvitse laajentaa, isommat paineet ovat aukioloaikojen lisäämisessä. Uusia kirjastoja syntynee lähivuosina ainakin Jätkäsaareen ja Mellunkylään.
Helsingin kirjastojen erityispiirre on se, pääkirjaston lainausmäärät ovat samaa luokkaa sivukirjastojen kanssa. Muissa isoissa kaupungeissa pääkirjastot todella ovat pääkirjastoja. Esimerkiksi Turussa ja Tampereella pääkirjastoissa tehdään noin puolet lainoista. Pasilan pääkirjasto ei sijaintinsa vuoksi olekaan mikään yleisömagneetti. Toisaalta esimerkiksi Kallion,
Töölön, Rikhardinkadun ja Itäkeskuksen kirjastoja ei myöskään oikein sivukirjastoiksi voi kutsua. Niin täyden palvelun taloja ne ovat.
Kunnollinen keskustakirjasto, yhteinen olohuone, Helsingistä silti puuttuu. Uutta rakennusta on kaavailtu Töölönlahdelle, haaveissa olisi avata uusi kirjasto Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Tämän vuoden budjettiin onkin varattu hankkeen suunnittelua varten miljoona euroa. Itse toivon, että suunnittelussa selvitetään tarkkaan myös jo olemassa olevien rakennusten mahdollinen käyttö sekä erilaiset rahoitusvaihtoehdot.
Vanha pääkirjasto eli Rikhardinkadun kirjasto ei nimittäin myöskään rakentunut aikoinaan kaupungin rahoin. Rakennus on Pohjoismaiden ensimmäinen nimenomaan kirjastoksi suunniteltu ja
se rakennettiin Helsingin Anniskeluyhtiön eli nykyisen Alkon varoin vuonna 1882. Vastaavia hyväntekijöitä olisi hyvä nytkin saada mukaan.
Tiesitkö muuten, että pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteistyö on esimerkillistä: Espoosta lainatun kirjan voi palauttaa mihin tahansa Helsingin, Espoon tai Vantaan kirjastoista. Ja päinvastoin. Helsingissä pääkirjaston kerrosten alla toimiikin jatkuva lajittelu ja kirjat kulkevat parissa päivässä
kirjastosta toiseen.
Talouden taantumassa kaupungin tarjoaman kulttuuritarjonnan, johon kirjastotkin kuuluvat, korostuu. Edellisestä lamasta tiedämme, että kirjastot vetävä. Esimerkiksi Töölön kirjaston lainausluvut nousivat 1990-luvun alun laman aikaan peräti 69 prosenttia. Kulttuuriin sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin monikertaisesti esimerkiksi pienempinä terveysmenoina. Tämä meillä päättäjillä on oltava kirkkaana mielessä, vaikka taantuma aiheuttaa paineita myös kaupungin budjettiin. Itse en kirjastoilta ole valmis leikkaamaan.
Laura Rissanen
kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan
varapuheenjohtaja