Home Page

Väännetään taas lapsimääristä

Helsingin kaupunginvaltuuston kyselytuntikäytäntö uudistettiin tänä syksynä. Tavoitteena on, että me valtuutetut voisimme kysyä aidosti ajankohtaisista aiheista kaupunginjohtajilta. Aiemmin kysymykset nimittäin piti jättää peräti puolitoista viikkoa ennen kokousta, nyt puheenjohtajisto käsittelee kysymykset tuntia ennen. Ja nimenomaan ajankohtaisuus ratkaisee. Ensimmäisellä uudistuneella kyselytunnilla keskusteltiin lasten päivähoitopaikkojen riittävyydestä, kotihoidon tuesta ja länsimetron rakentamisen aikataulusta. Uudistuksella on haluttu elävöittää keskustelua […]

Hauskempi ja helpompi Helsinki

Meidän perheessä on eletty päiväkotiarkea nyt neljän viikon ajan. Yhdeksänkuinen Valtteri aloitti päiväkodissa syyskuun alussa ja  arkeen se on merkinnyt jättiläismäistä muutosta. Itsensä töihin saamisen lisäksi on aamuisin huolehdittava lapsi hoitoon ja varmistettava se, että joku ehtii sieltä myös hakea. Arjen palapelin koossa pysymisessä olennaista on se, että saimme lapselle paikan kymmenen minuutin kävelymatkan päästä […]

Ilmaisten matkojen sijaan parempaa palvelua!

Tallinnassa tehtiin päätös muuttaa joukkoliikenne maksuttomaksi 2013 alusta. Tosin päätös koskee vain tallinalaisia, kaupungissa vierailevat niin koti- kuin ulkomaiset turistit maksavat joukkoliikenteen käytöstä kuten tähänkin saakka. Tallinnan joukkoliikenne ei oikein muutenkaan ole verrattavissa Helsinkiin. Tallinnan päätös sai taas joukon helsinkiläisiä valtuutettuja vaatimaan maksutonta liikennettä Helsinkiin. Annoimme tänään HSL:n hallituksessa lausunnon aloitteesta, emmekä pidä tarpeellisena käynnistää ehdotettua […]

Kaupunki pyörille!

Pyöräilystä kuuluu hyvää ja huonoa. Ensiksi ne hyvät uutiset. Ensi viikon Helsinki-päivä on suorastaan pyöräilyn juhlaa. Kamppiin avataan tuolloin virallisesti uusi pyöräkeskus. Samoin uusi pyöräväylä Baana avataan. Jo pitkään odotettu pyöräkeskus tulee Kamppiin Narinkka-torin laidalle vuoden 2012 pyöräilykauden ajaksi. Keskuksen palveluihin kuuluvat pyörien säilytys, vuokraus, pikahuolto ja neuvonta. Luvassa on neljä pyörävarastoa ja lisää tavallisia […]

Kaupunki elää – palvelut sen mukaan

Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on tulevan talven ja kevään kunnallispoliittinen kuuma peruna. Kaupungin palveluverkko puhuttaa. Julkisen ryöpsäytyksen käynnisti ensin julkisuuteen vuotanut virkamiesehdotus viiden kirjaston sulkemisesta. Sitä vastustamaan syntyi nopeasti spontaani kansalaisliike. Yksin facebook-ryhmään oli viime keskiviikkoon mennessä liittynyt lähes 18 000 helsinkiläistä. Ja hyvä niin. Kirjastot ovat usein olohuoneen jatke ja parhaimmillaan kaupunginosansa sykkivä […]

Kauan eläköön kirjasto!

Kirjoitin viime keväänä Kallio-lehteen alla olevan kolumnin. Se on kovin ajankohtainen tänään. Juttu tuli mieleeni varsin värikkäästi, kun aamulla avasin Hesarin ja huomasin, että jossain vielä salaisissa suunnitelmissa oltaisiin karsimassa kirjastoverkkoa. Tämä esitys ei siis ole missään poliittisissa pöydissä vielä ollut, tämä on hyvä huomata. Itse olen suuri lähikirjastojen puolustaja. Oman nuoruuteni ne pelastivat. Kun […]

Ruuhkamaksuja vai tietulleja?

Terveiset Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksesta. Päätimme juuri selvittää osana liikenteen hallintokeinojen selvittämistä myös erilaisia ruuhkamaksumalleja. Toisin kuin valta osa kokoomuksen valtuustoryhmästä äänestin itse ponnen puolesta.   Miksi? En siksi, että sokeasti kannattaisin ruuhkamaksuja, vaan siksi, että mielestäni on korkea aika selvittää, mistä ruuhkamaksuissa on kyse ja millaisia malleja on olemassa. Olisiko maksuilla Helsingissä oikeasti vaikutusta yksityisautoilun […]